Olen intohimoinen liikunta-alan moniosaaja, painotus kuitenkin on kuntosaliharjoittelun puolella. Liikunta ja hyvinvointi ovat laaja käsite ja hyvänolon saavuttaminen ei aina ole itsestäänselvyys. Valmentajana painoitan vahvasti mentaalipuolen merkitystä fyysisten tulosten saavuttamiseksi ja annan tukevat eväät matkalle niitä kohti. Tuen, potkin ja kannustan eteenpäin, mutta periksi ei anneta. Kanssani lähdetään tekemään tulosta, ei jäädä vain pohtimaan niitä. Jokaisella meillä on oikeus voida hyvin kehossamme ja jaksaa arkemme askareissa! Halusit sitten pudottaa painoa, kiinteytyä, hioa tekniikoitasi kuntosalilla, kehittää liikkuvuuttasi, parantaa ryhtiä tai hikoilla kuntopiirin kourissa niin olen oikea ihminen viemään sinut tuloksiisi!
”Kokonaisvaltaisesti vahva keho sekä mieli. Mentaalin sekä fyysisen puolen merkitys tavoitteen saavuttamisessa” Edustuspuolen keikoilla olen käytettävissä niin kuvaus, promoottori kuin esiintymispuolella(juontotyöt). Kokemusta on useammalta vuodelta promoottorin tehtävistä erilaisiin kuvausjuttuihin. Avoimena persoonana ihmisten kohtaaminen on minulle mieluisaa ja luontevaa. Olen täsmällinen, teen työni huolella alusta loppuun saakka työmääräyksiä tarkkaan noudattaen.
Kanssani keikoilla pidetään hyvää tunnelmaa yllä, huolehditaan asiakkaat aina etusijalla, ei räplätä omaa puhelinta / keskitytä muihinkaan omiin asioihin vaan tehdään asiakkaan olo mukavaksi sekä nautitaan hyvästä työhengestä yhdessä muun työtiimin kanssa!
Personal Training: pt@heinisalmi.fi
Promootio: promo@heinisalmi.fi
