Tunteet pelissä, kasvotusten itsensä kanssa. ~ - Heini Salmi
1520
post-template-default,single,single-post,postid-1520,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-3.8.1,menu-animation-underline,wpb-js-composer js-comp-ver-5.1.1,vc_responsive

Tunteet pelissä, kasvotusten itsensä kanssa. ~

Urheilu ei ole minulle palkinto pokaalin tavoittelua, se on paljon enemmän. Se ei rajoitu vain tankotanssin oppimiseen. Oikeastaan se ei rajoitu edes itse liikkeeseen tai liikkumiseen.

Nyt on SM-finaaliin paikka taka taskussa. Minulla on reilu vuosi taivalta kyseisen lajin parissa takana, joten olen kieltämättä tyytyväinen suoritukseeni ja jopa hieman hämmentynyt. Olen luonne, joka toteuttaa asioita parhaiten täydellä intohimolla. Sukeltaa syvälle ja on todella valmis kohtaamaan itsensä. Samaan aikaan myös hyvinkin herkkä ja tunnerikas. Minulla ei myöskään ole kiire mihinkään, vaikka menoni ajoittain siltä saattaa vaikuttaa. Intohimo meinaa helposti viedä mennessään.

En voi valehdelleksenikaan sanoa, ettenkö ajoittain olisi laittanut itseäni koville sen matkassa. Miettinyt, miksi tätä teen? Onko tämä kaikki aika, käytetty raha ja voimavarat sen arvoista? Mitä tavoittelen? Niin tanssilla kuin urheilulla ylipäätänsä? Pitäisikö vain seurata massaa ja pääasiana olla se kaikenkuulu kesäkunto2200?

Viimeisin kilpailu oli minulle paljon enemmän kuin kilpailu. Harjoittelu siihen meni hyvinkin henkilökohtaiseksi. Ilman valmentajani Edita Fellerin uskoa ja tukea, en usko, että olisin  ollut kyllin vahva uskomaan itseeni. Omassa henkilökohtaisessa elämässäni on sattunut ja tapahtunut viimeisen vuoden sisällä paljon, paljon hyvääkin – mutta myös ei niin hyvää. On asioita, joita tuodaan julki somessa ja niitä asioita, jotka eivät kuulu kaikille. Tämän myötä julkikuva on usein kliseisen mukava ja hyvin rullaava. Suurimmaksi osaksi koenkin olevan asenteesta kiinni, miten haluaa päivänsä rullailla. Joskus kuitenkin liikaa on liikaa. Jokaisella on oikeus kokea surua ja ahdistusta.  Kivuliaita kokemuksia ei tarvitse peitellä. Joskus on okei sanoa; ettei ole okei.

On ollut aikoja, jolloin ainoastaan urheilussa olen kokenut olevani okei. Kokonainen, lahjakas ja mahdollisuuksia täynnä. Vaikka viimeisen puolen vuoden aikana tätä on uhmattu, se on vain vahvistanut ajatustani siitä, mitä urheilu antaa minulle. Edellä mainittujen tunteiden kautta olen saanut arkeeni voimaa ja vahvuutta. Kohdannut itseni ja ongelmani, myös urheilun ulkopuolella. Vaikka ongelmat eivät aina konkreettisesti kohdistuisi minuun, olen saanut vahvuutta käsitellä niitä.

Joskus pelkät sanat eivät riitä. Silloin täytyy ilmaista itseään eri tavoin. Löytää oikea avain lukkoihin. Siksi tämä laji on kolahtanut minuun niin syvästi. Mahdollisuus ilmaista itseään tuo aivan erilaisen vivahteen, kuitenkin kovaa fyysistä kuntoa vaativaan lajiin. Oli se sitten mikä vain tunne, positiivinen tai negatiivinen, omasi tai toisen, voi keho olla joskus sanoja viisaampi ilmaisemaan sen.

Esiintymisen jälkeen vasta ymmärsin, kuinka vahvasti olin kietonut monet tunteet ja myös itseäni painavat asiat suorituksen ympärille. Osittain olo oli hieman tyhjä. Toisaalta löysin vastauksen kysymyksiini: Mitä tavoittelen, miksi urheilu on minulle niin tärkeää? Mutta, kuinka yhtälailla on tärkeää käsitellä asiat ja tunteet monipuolisesti. Ei urheilu itsessään riitä. Joskus se toimii suuren suurena apuna. Siinäkin on kuitenkin rajansa. Itsensä ylikuormittaminen ei aja onnellisuuteen. Päinvastoin. Päällisimpänä tunteena oli kuitenkin onnellisuus, tietynlainen helpotus “minusta oli siihen”. Onnellisuus siitä, minkä matkan itseni kanssa olin käynyt, kaikesta huolimatta. Miten kohtasin itseni ja voitin. Enkä meinaa voitolla nyt sijoitustani.

Ymmärsin: Kuinka urheilun kautta itsensä kehittäminen mahdollistuu monella eri osa alueella. Miten paljon minua kiehtookaan kokonaisuus mielen ja kehon sekä sosiaalisten suhteiden välillä. Urheilu vaatii vahvaa fyysistä ja psyykkistä kanttia, sosiaalisia suhteita unohtamatta. Ilman läheisiä, en olisi näin vahva, mitä olen ja ajoittain kun en ole – he pitävät huolen että tilanne ei jatku kauaa.

Tätä kokonaisuutta voin hyödyntää jokaisella osa-alueella elämässäni. Niissäkin asioissa, joissa intohimo ei aina ole läsnä, mutta ne tulee silti vain hoitaa. Vahva keho ja mieli on pysäyttämätön kokonaisuus. Vahvuus usein koetaan mielestäni harvinaisen kylmänä ja yksinäisenä käsitteenä. Olen kirjoittanutkin aiemmin erityisherkkyydestä, minkä myötä vahvuus tuollaiselta kantilta ajateltuna kuullostaa minulle enemminkin heikkoudelta. En koe vahvuutena järkyttävää suorittamista, “kuka jaksaa pisimpään painamista” tai kuinka joku pystyy viemään itsensä äärirajoille kerta toisensa jälkeen. Vahvuutta on kokonaisuus, missä kaikki palaset ovat tasapainossa. Ja sillä tasapainoisella tiellä uskon, että päästään myös pitkäaikaisiin tuloksiin. En koe kilpailevani ketään muuta kuin itseäni vastaan. Vaikka olen jossain määrin myös kilpailuhenkinen, se on lähinnä maustehyllyn perimmäinen mauste. Jokaisella on oman näköinen matkansa, lähtökohtansa ja juuri siksi, kilpaillessa tai elämässä ylipäätään tulisi keskittyä siihen omaan kasvuunsa ja ottaa siitä mahdollisimman paljon irti.

Uskon myös aivan fyysisiin hyötyihin saavuttaessa edes pientä kasvua itsensä kanssa. Kaiken kuorman ja tapahtumien keskellä en ole yhtäkään flunssaa sairastanut tähän puoleen vuoteen (KoP KoP “puun koputus”). Sanoisin sen kertovan jo jotain. Tarkoitukseni onkin kannustaa jokaista, ottamaan itselleen tilansa ja aikansa. Etsimään intohimonsa ja uskomaan sen kasvattavaan voimaan, vaikka sitä kyseenalaistaisi joskus jopa itsekin!

Intohimo on ihmisen uskollisin kumppani, se kulkee mukanasi muista tekijöistä riippumatta. Jokaisessa suhteessa on kuitenkin hyvät ja huonot kautensa. Suhdetta on myös hoidettava, eikä kumppanille tule kääntää selkäänsä.

 

~ HS

 

 

Artikkeli kuva: Jyrki Rantanen

Heini Salmi

No Comments

Post a Comment