Yksinäisyyttä vai vaikeuksia olla yksin? - Heini Salmi
1599
post-template-default,single,single-post,postid-1599,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-3.8.1,menu-animation-underline,wpb-js-composer js-comp-ver-5.1.1,vc_responsive

Yksinäisyyttä vai vaikeuksia olla yksin?

Mitä on yksinäisyys? Ihmiset kokevat yksinäisyyden eri tavoin, toiset herkemmin ja toiset vahvemmin. On kuitenkin tutkittu että hylätyksi tuleminen, isot menetykset ja traumaattiset elämänkokemukset lisäävät yksinäisyyden tunnetta huomattavasti. Myös itsensä kanssa epätasapaino tai tyytymättömyys luovat vastaavaa ongelmaa.

Lähes jokainen meistä kokee elämänsä aikana jonkinasteista yksinäisyyden tunnetta. Se ei tarvitse olla niin radikaalia, esimerkiksi kokee vain olevansa jonkun asian tai mielipiteen kanssa yksin. Toistuvat kokemukset aiheuttavat kuitenkin suurimmat vaikeudet.

Vaikka jokaisen tulee pystyä seistä omilla jaloillaan ja pärjätä yksin, on ihminen silti juuriltaan “laumaeläin” , minkä mallin mukaan jokainen kaipaa edes pientä sosiaalista verkostoa ympärilleen.

Miksi kirjoitan aiheesta? Koska minulla on ollut vaikea olla yksin. Olen myös kokenut syvää yksinäisyyttä, siitä huolimatta että ympärilläni on rakastavia ja välittäviä ihmisiä. Sosiaalinen media ei aina kerro kaikkea, mitä kenenkin yksityiselämässä tapahtuu. Se antaa usein kiiltokuvamaisen vaikutelman monen elämästä, eikä siinä mielestäni ole mitään väärää. Itselleni se on pitkälti työväline sekä inspiraatioiden lähde. Kaikki asiat eivät kuulu someen.

Yksinäisyyden tunteen korostuessa olisi hyvä miettiä, mistä tunne johtuu. Viimeinen vuosi oli minulle suhteellisen kuormittava ja se kaikki huipentui viime syksyyn, mikä toisaalta myös pysäytti.  Jo silloin hyvin tiedostin, mitkä tekijät saivat minut kokemaan oloni yksinäiseksi.

Tärkeintä mitä voit tehdä, on ymmärtää ja hyväksyä tunne. Se on tunne, samoissa määrin kuin mikä tahansa muukin tunne. Toivota se tervetulleeksi, anna itselle lupa kokea niin. Älä unohda ottaa järkeä mukaan, listata mielessäsi todellisia faktoja. Usein jo listaamalla sinulle läheiset ihmiset, ymmärrät kyseessä olevan vain tunne. Listasta päästään luonnollisesti seuraavaan kohtaan, mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Älä jää yksin. Äläkä varsinkaan pado asioita sisällesi. Vaikka kaikkien ei kaikkea tarvitse tietää, ollakseen rehellinen itselle on oltava rehellinen myös läheisille. Mitä rehellisempi pystyt olemaan, sen parempi. Jokaisesta tunteesta mitä elämä eteen tiputtaa emme voi pitää, mutta oppia ja kehittyä hyvinkin paljon. Usein vaatii suurempaa rohkeutta kohdata asiat asioina ja miettiä miten tulevaisuudessa toimia toisin kuin sokeasti toteuttaa samaa tuttua kaavaa ja junnata sekä vatvoa siinä vuodesta toiseen.

Pari täsmävinkkiä:

Listaa tilanteet, mitkä boostaavat negatiivisia tunteita. Miksi? Mitä voisit tehdä toisin?

Tarkastele myös itseäsi. Oletko tyytyväinen itseesi, jos et ole miksi? Vaaditko itseltäsi liikaa? Vertailetko kenties itseäsi muihin? Itseä on hyvä kehittää ja haluta oppia jatkuvasti lisää. Muista kuitenkin rakastaa itseäsi j o k a h e t k i. Se on ainoa tie pitkällä aikavälillä katsottuna tavoitteiden saavuttamiselle ja siihen meidän kaikkien tavoittelemaan onnelliseen, tasapainoiseen elämään.

Ihanaa viikonloppua!

Kyllä, yksin voi käydä ulkona syömässä. Vaikka ihan deiteillä itsensä kanssa. 😉

 

<3:llä HS

Heini Salmi

No Comments

Post a Comment