Minä vs. Tunne - Heini Salmi
1577
post-template-default,single,single-post,postid-1577,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-3.8.1,menu-animation-underline,wpb-js-composer js-comp-ver-5.1.1,vc_responsive

Minä vs. Tunne

Voisinko vain tuntea vähemmän, kevyemmin tai mitäpä jos en ollenkaan. Moni erehtyy ajoittain ajattelemaan näin. Toisaalta ei oltaisi millään valmiita luopumaan niistä väreistä mitä tunteet elämällemme antavat.

Ne kulkevat mukana eri muodoissa, ovat osana haaveitamme, suuria päätöksiä, innostavat, kannustavat, lannistavat, surettavat ja jopa satuttavat. Ne ovat mukana kyvyssämme luottaa ja arvostaa. Niiden myötä tulkitsemme toisia ihmisiä sekä ympäristöä. Minäkäsityksemme sekä itsetunnon perusta on tunnepitoinen. Sanatonta ja sanallista vuorovaikutusta unohtamatta.

Ne voivat olla voimavaramme tai kompastuskivemme. Ilmaantua tietoisesti tai tiedostamattomasti. Olla tervetulleita tai kutsumattomia. Yllättää. Jättää jälkensä, vierailla pitkään tai käydä vain pikavisiitillä.

Mitä paremmin omia tunteita pystyy tunnistamaan, sitä suuremmat mahdollisuudet on välttyä kompastuksilta ja yllätyksiltä. Helpommin sanottu kuin tehty. Loppupeleissä olemme äärimmäisen heikkoja käsittelemään, saatika toimimaan tunteidemme kanssa. Usealle on varmasti tuttu sanonta “järki vastaan tunne”, ne kun eivät aina kohtaa. Vahvojen tunteiden kohtaamisen välttämiseksi kompastelemme eniten. Toisinsanoen tunne saa meidät toimimaan järkevää ratkaisua vastaan.

Tunteiden ollessa mihinkään suuntaan normaalia vahvempia (oli se sitten negatiivinen tai positiivinen) olisi irrottautuakseen tunteesta hyvä ottaa pieni hetki ajatukselle, mistä tämä tunne kumpuaa? Mitä on tunteen taustalla? Miten toimintani palvelee tätä tunnetta? Saatika itseäni?

Usein siinä huomataan ollaanko menossa niin sanotusti oikeaan suuntaan vai ei. Klassisena esimerkkinä toimii yllätyksellinen pettymyksen tai vihan tunne, jonka vielä usein aiheuttaa jokin ulkopuolinen tekijä. Huutaako kurkku suorana vääryydestä, vetää vieläpä vaikka pienet itkupotku raivarit ja poistua paikalta. Vai käydä yllä olevat kysymykset läpi, ottaa muutama henkäisy ja lähestyä tilannetta rakentavaan sävyyn, jopa miettiä palveleeko loppupeleissä sekään? Joskus on parempi tyytyä käsittelemään tunteensa itse tai täysin tilanteesta ulkopuolisen kanssa.

Miksi kirjoitin tällaisen postauksen. Alussa käytiin hieman käsitteenä tunnetta läpi. Ne ovat jokaisella. Jokainen on yksilö. Se on ainutlaatuinen asia, meillä on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisina kuin olemme. Jokaisella on oikeus kokea asiat tavallaan. Et voi kuitenkaan olettaa kaikkien kokevan ja näkevän elämää samojen kiikareiden läpi. Ymmärtämällä paremmin itseäsi, opit ymmärtämään ja antamaan paremmin myös läheisillesi.

Miksi siis tunteiden käsittely, ymmärtäminen sekä hallinta on niin tärkeää?

Lainatakseni filosofi Frank Martelaa:

Ihminen on onnellinen tehdessään itselle merkityksellisiä asoita,

niin että pystyy sitä kautta antamaan läheisilleen.

Jos ihminen on yksi liikkuva tunne trombi, tämä harvemmin toteutuu. Juoksemassa aina pakoon tai tikittävän aikapommin tavoin kukaan ei koskaan tiedä milloin räjähtää. Tästä on oma sekä läheisten onnellisuus kaukana. Tunteiden kanssa pitää olla myös armollinen, niitä ei välttämättä käsitellä päivässä tai kahdessa, joskus ne yllättävät ja pommi räjähtää, sekään ei ole maailmanloppu. Aina on loppuelämä aikaa oppia virheistään.

Ollaan siis armollisia toisillemme. Tunteet ovat loistava vaunu, mutta huono veturi.

<3 HS

Heini Salmi

No Comments

Post a Comment